Pridekuukausi on päättynyt ja pari päivää sen jälkeen päättyi Helsingin prideviikko. Kauan odotettu pridekulkue kulki eteläisen Helsingin kaduilla. Jotakin oli kuitenkin toisin. Kyse on pidempään jatkuneesta kehityksestä, johon on viime vuosina vaikuttanut Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa käytävä keskustelu ja kehitys hlbtiq-liikkeen eri osien välillä ja näissä yhteiskunnissa laajemminkin. Aivan aiheellisestikin etualalle on nostettu puutteet sukupuolivähemmistöjen asemassa ja heitä koskevassa lainsäädännössä sekä etnisten ryhmien kokema syrjintä. Suomessakin on yritetty ajaa translain muutoksia jo kymmenen vuotta, toki kauemminkin, mutta viimeisen vuosikymmenen laki on ollut jumissa eri hallituksissa.
Hlbtq-aktivismissa, tai gay-aktivismissa, kuten sitä 90-luvulle asti kutsuttiin, on sama haaste kuin muissakin yrityksissä muuttaa yhteiskuntaa, pitää edetä askelin, jos mitään muutoksia haluaa läpi, koko vaatimuslistaa ei ole hedelmällistä iskeä heti pöytään: lakimuutokset vievät aikaa ja poliittinen tahto tuo omat haasteensa. Tätä vasten on loogista, että ensin meni läpi avioliittolain muutos ja sitä kiistanalaisempi ja poliittisesti tulenherkempi translaki jäi odottamaan. Ei siis ole oikein sanoa, että olisi pelattu sukupuolivähemmistöjen kustannuksella, kuten sosiaalisessa mediassa on helppoa väittää. Keskustelu avioliittolain muuttamisesta eduskunnassa ehti vuosien saatossa olla täysin ala-arvoista ja vastenmielistä, laki etenikin vasta kansalaisaloitteella. Vie aikansa ennen kuin tietyt asiat ovat yhteiskunnassa siinä määrin hyväksyttyjä, että lakimuutos voi tapahtua. Tästä kaikesta voi kuitenkin sosiaalisen median kaikukammioissa syntyä sellainen käsitys, että sukupuolivähemmistöt on hlbtiq-järjestöissä ja -aktivismissa unohdettu, etenkin jos samassa kaikukammiossa raikuvat väitteet Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian tilanteesta. Suomessa ei ole kuitenkaan koskaan syrjitty sukupuolivähemmistöjä hlbtqi-järjestöissä, heitä on alusta asti ollut mukana ja he ovat olleet tervetulleita esimerkiksi naistenbileisiin. Etnisiä vähemmistöjä taas Suomessa ei ole juuri edes ollut, saamelaisia ja romaneja lukuunottamatta, ennen 90-lukua, siksi heitä ei ole järjestöissäkään näkynyt. Suomessa kyse ei ole ollut näiden ryhmien syrjinnästä hlbtqi-liikeen sisällä, joten se ei vaadi samanlaista revanssia ja hyvitystä kuin mikä Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa on haussa. Mutta samat vaatimukset on otettu meillekin, samoilla argumenteilla. Myös vaatimus siitä, että valkoisen homomiehen on nyt annettava tilaa. Tämä sopii kuitenkin huonosti suomalaiseen hlbtqi-aktivismiin, jossa homomiehet ovat kokeneet jo useamman vuosikymmenen olevansa vähän sivussa, aihe joka vaatisi tarkempaa selvittämistä.
Olen kuvannut Helsinki Priden kulkuetta itse useampana vuonna, ensimmäisen kerran 2010, silloin se oli vielä muutaman tuhannen hengen leppoisa päiväkävely. Viime lauantaina jäätiin arvioiden mukaan kaksikymmentä prosenttia pandemiaa edeltäneen huipun sadasta tuhannesta, väkeä oli siis noin kahdeksankymmentä tuhatta. Yksi ero pisti silmään tätä enemmän.
Viime lauantain kulkueelta kesti hiukan vajaat kolme tuntia ennen kuin viimeisetkin olivat päässet perille Kaivopuistoon. Kulkueen ensimmäinen puolikas, siis reilu tunti, oli hyvin naisvoittoista, joukosta erottui vain yksittäisiä miehiä siellä täällä, mitään miesinvaasiota ei varsinaisesti tullut senkään jälkeen, mutta diversiteetti sentään kasvoi ja karhujen ja fetissihomojen ryhmät menivät ohi. Kulkueessa oli monta rekkaa, mutta enää siinä ei ollut Mr Gay Finlandin, QX:n, Herculeksen, Ranneliikkeen eikä DTM:n rekkoja, jokaisen poissaololle on omat syynsä, QX:llä ne liittyvät budjettiin. Jotakin on pielessä, jos homo- ja bimiehiä ei kiinnosta osallistua pridekulkueeseen. Syynä ei ole se, että homomiesten asema olisi jo riittävän hyvä, itsemurhat ovat homomiehillä edelleen yleisempiä muista epäkohdista puhumattakaan. Valkoisetkin homomiehet tarvitsevat yhteisön tukea. Emme tule koskaan kuulumaan heteroihin. Kenenkään ei pidä kokea joutuvansa nurkkaan omassa yhteisössään, jos niin käy se ei enää ole oma yhteisö.
Myös prideliputus sai kiinnostavia sävyjä prideviikon alkaessa. Koska tänä vuonna vietettiin virallisesti pridekuukautta, Helsinki Priden viralliset yhteistyökumppanit liputtivat jo ennen prideviikkoa. Spondan kauppakeskukset Forum ja CityCenter liputtivat viime kesänä lanseeratulla intersukupuolisten pridelipulla. Samoin teki Svenska teatern. Prideviikon alkaessa VR:n, Sanomatalon ja Helsingin yliopiston ja myös Stockmannin tangoissa liehui sateenkaarilippu, se vakiintunut priden symboli, yhteisöllisyyden symboli, koko hlbtqi-yhteisön symboli.
Ehdotukseni teemaksi tuleville prideille: Yhteisöllisyys. Tehdään Suomessa aktivisimia oman maan lähtökohdista ja pidetään kaikki mukana. Myös miehet.
Päivitetty 2022-09-02
