Singapore dekriminalisoi lähiaikoina samaa sukupuolta olevien välisen seksin. On tullut aika poistaa kiistanalainen ja brittiläisen siirtomaa-ajan peruja oleva lähes sata vuotta vanha pykälä 377A, joka määrittelee miesten välisen seksin rikokseksi, josta voidaan tuomita jopa kaksi vuotta vankeutta. Lakia ei ole enää sovellettu vuosikymmeniin. Singapore seuraa siten Taiwanin ja Aasian maista, Thaimaan ja Intian jalanjäljissä hlbtq-oikeuksien parantamisessa.
”Tämä on oikea liike ja useimmat singaporelaiset tulevat tämän hyväksymään”, totesi maan pääministeri Lee Hsien Loong sunnuntaina. ”Aikuisten väliset suostumukselliset seksisuhteet eivät muodosta mitään lainopillista ongelmaa. Ei ole mitään syytä pitää niitä rikoksensa tai nostaa niistä syytteitä.”
Singaporen hlbtq-ryhmittymät kertovat Reutersille helpotuksesta, jonka kauan odotettu päätös tuo. Toiveena on, että homoseksuaalien syrjintä vähenee ja tasa-arvo lisääntyy.
Pääministeri korostaa haluaa kuitenkin samanaikaisesti suojella perinteistä avioliittoa ja perheitä: ”Uskomme, että avioliitto tulee pitää miehen ja naisen välisenä ja että ydinperhe on yhteiskunnan peruskivi”.
Päivitetty 2022-10-04