Tina Heino on 25-vuotias transnainen. Hän aloitti hormonihoidot noin vuosi sitten. Hän kertoo QX:lle puhelimessa, että kauan odottamansa hoitoprosessin vihdoin alkaessa hän vapautui myös ajattelemaan elämäänsä transnaisena aiempaa laajemmin. Hän ei ole koskaan ollut transaktivisti, mutta on seurannut keskustelua yhteisönsä sisällä. Hän kertoo, että hoitojen alkamista seurannutta iloa nousi värittämään ahdistus suomalaisen transyhteisön sulkeutuneisuudesta ja yhden totuuden mallista. Hän ymmärsi olevansa eri mieltä tietyistä asioista, mutta huomasi, että sitä ei saa sanoa eikä keskustelua käydä.
– Transsukupuolisuus on muuttunut medikaalisesta tilasta transideologiaksi, joka ei salli kyseenalaistamista. Transsukupuolisuus on minulle määritelmänä selkeästi olotila, jossa haluat eroon biologisen sukupuolesi näkyvistä ominaisuuksista ja haluat muistuttaa vastakkaista sukupuolta, niin paljon kuin mahdollista. Tätä yritetään nykyään häivyttää. Tilalle on tuotu queerideologia, jonka mukaan kuka tahansa voi olla mitä vain. Samalla kielletään biologia ja keskustelu sen rajoista. He väittävät, että on transfobista sanoa transnaisen olevan biologinen mies, vaikka se on fakta.
Tina puhuu kuumasta aiheesta, jonka käsittely mediassa ja sosiaalisessa mediassa on viime vuosina johtanut ankariin protesteihin. Käsitys sukupuolesta sosiaalisena rakennelmana johtuu queer-teorian* klasikkosta, Judith Butlerin 1990-luvulla esittämästä teoriasta, joka keräsi tulta Yhdysvaltojen vasemmistolaisten yliopistojen kampuksilla ja on viimeisen vajaan 10 vuoden aikana levinnyt Suomeenkin. Keskustelut ovat kiivaita, ja niihin liittyy usein sanat ”woke” ja ”marxismi”. ”Filosofisesti se näkemys, että ihmisen sukupuoli on mielessä eikä lihassa ja materiassa, edustaa äärimmäistä idealismia”, totesi Suomen merkittäviin ajattelijoihin kuuluva Leena Krohn Ylen haastattelussa viime vuonna.
Tinalle sukupuolidysforia on oleellinen osa transsukupuolisuutta. Se tarkoittaa ristiriitaa biologisen ja koetun sukupuolen, sukupuoli-identiteetin, välillä.
– Esimerkiksi minä olen ahdistunut syntämässäni tulleista miehelle ominaisista piirteistä ja haluan hormoni- ja leikkaushoitoa siihen, että muistuttaisin mahdollisimman paljon biologista naista. Transaktivistit ajavat sitä, että voi olla transsukupuolinen myös ilman dysforiaa ja ilman hoitoja, mikä on mielestäni ihan typerä ajatus. Transsukupuolisuus ei enää tarkoittaisi muuta kuin abstraktia ajatusta omassa päässä. Transsukupuolisia ei yhdistäisi enää mikään. Samoin raja hälvenee, kun muunsukupuoliset luokitellaan transsukupuolisiksi.
– Kyse ei ole siitä, että kokisin olevani jollain tapaa parempi tai aidompi transsukupuolinen, haluan vain pitää käsitteet selkeinä.
– Aika paljon transaktivismia tekevät tällä hetkellä henkilöt, jotka eivät itse kärsi dysforiasta ja eivät itse halua hoitoja.
Translain uudistus on Suomessa ollut vireillä kauan. Jo Alexander Stubbin hallitukselle esitettiin 2014 ihmisoikeusjärjestöjen vetoomus translain uudistamisesta. Paitsi, että translain uudistus on Marinin hallituksen hallitusohjelmassa sitä on edistetty kansalaisaloitteella tällä hallituskaudella. Translain muutoksen yhteydessä on meilläkin ollut esillä juridisen sukupuolen itsemäärittely. Joissakin maissa juridista sukupuolta voi jo vaihtaa omalla ilmoituksella. Esimerkiksi Tanska hyväksyi sen täysi-ikäisille 2014, Sveitsi viime vuonna. Espanjassa lakialoite hyväksyttiin tänä kesänä pitkän kiistelyn jälkeen, kuka tahansa 16 vuotta täyttänyt voi vaihtaa virallisissa yhteyksissä käytettävää sukupuolimerkintäänsä ilman vaatimusta lääkärinarviosta ja ilman hormonihoitoja. Tina kritisoi tätä meilläkin translakiin vaadittua muutosta itsemäärittelyä koskien.
– Sukupuolen itsemäärittely ei hyödytä dysforiasta kärsiviä ja hoitoja saavia tai ne saaneita, koska he saavat aina vaihtaa juridisen sukupuolensa. Transaktivismia tehdään tässä sellaisten ehdoilla, jotka eivät kärsi dysforiasta ja jotka eivät transitioidu.
Oikeus täysi-ikäiselle vaihtaa sukupuoli väestörekisteriin omalla ilmoituksella on kuitenkin yleinen vaade, jota tuetaan varsin laajasti. Tukensa ovat ilmaisseet muiden muassa myös Väestöliitto, Amnesty ja Suomen Psykologiliitto ry. Se tarkoittaisi oikeudellisen ja lääketieteellisen prosessin erottamista toisistaan. Perusteena on se, että ”kaikki eivät koe tarvitsevansa lääketieteellistä sukupuolen korjaushoitoa” (lainaus Väestöliiton kannanotosta). Tarvittaessa sukupuolimerkinnän voisi muuttaa uudelleen. Perusteluna on inhimillisten tekijöiden ohella myös raha: pitkässä prosessissa ei jouduta pitämään ihmisiä, joilla ei ole tarvetta korjaushoidoille. Amnesty vaatii myös 18-vuoden ikärajasta luopumista, psykologiliitto ehdottaa ikärajaksi 15 vuotta, vanhempien suostumuksella alempaakin. Psykologiliiton mukaan juridisen sukupuolen muuttamisen sallimmalla vähennetään vähemmistöstressiä, mikä vähentäisi transihmisten mielentervedelle tulevia paineita. Tinan mielestä alle 18-vuotiaan identiteetti ei vielä ole riittävän valmis.
– Kokemukseni mukaan nuorten identiteettikehitys voi vielä olla pahastikin kesken ja on suuri riski antaa alle 18-vuotiaalle vastuu päättää osin peruuttaamattomista sukupuolenkorjaus hoidoista, erityisesti leikkauksista. Tietääkseni Suomessa tällä hetkellä 16-vuotias voi harvinaisissa tapauksissa aloittaa hormonikorvaushoidon ja 18-vuotias saa edetä sukupuolenkorjausleikkauksiin. Näitä ikärajoja ei tule missään nimessä ainakaan tästä höllentää, vaikka transaktivistit kuinka yrittäisivät lääketieteen ammattilaisia ja transpoleja asiassa painostaa.
Suomessa voi tällä hetkellä päästä hormonihoitoihin alle 18-vuotiaana, vaikka se onkin harvinaista, tilanne arvioidaan yksilöllisesti. Leikkaushoidot ja sukupuolen juridisen vahvistaminen eli henkilötunnuksen korjaaminen edellyttävät 18 vuoden ikää, kerrotaan Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen sivuilla.
Se millainen transsukupuolinen ihminen on, on kiistan ytimessä ja siitä juuri Tinakin puhuu. Ongelmakohtia ovat onko henkilö korjannut sukupuolensa ja milloin hän on sen tehnyt. Pitkään huippu-urheilussa tarkkailtiin transnaisten testosteronitasoja, mutta sitten lääketieteellinen näkemys muuttui. Kansainvälinen olympiakomitea ei tehnyt linjausta, vaan sälytti vastuun lajiliitoille vajaa vuosi sitten.
Kansainvälinen uimaliitto Fina päätti kesäkuussa transnaisten osallistumisesta naisten eliittikisoihin. Transnaiset voivat osallistua naistensarjaan, kun he eivät ole kokeneet maskuliinista murrosikää,. Samalla se päätti luoda uuden avoimen sarjan transnaisille, Seta tyrmäsi ratkaisun. Ratkaisun taustalla on kuitenkin lääketieteen karttunut tietämys, että aiemmin hyväksytty testosteronitasojen alentaminen ei riittävällä tavalla tasaa miehen puberteetin läpikäyneiden transnaisten fyysisiä ominaisuuksia naistensarjassa. Ratkaisu tehtiin siis tasapainoillen urheilun reiluuden ja inklusiivisuuden kanssa. Keskustelu transnaisista huippu-urheilussa on ollut kovaa.
– Keskustelu ei etene, koska muut lytätään heti transfobiseksi. Pitäisi olla todella sensitiivinen kaikkia transsukupuolisia kohtaan. Transaktivistien kanssa ei voi keskustella, koska ihan tieteeseen ja arkipäivän havaintoihin perustuva keskustelu on vihaa ja fobiaa. Asioista pitää pystyä puhumaan, vaikka joku vähän pahoittaisi mieltään.
Tina kertoo, että hänen on ollut todella vaikea saada omaa näkemystään kuulluksi ja oikeaa keskustelua aikaan transyhteisöissä. Hän kertoo olleensa yhteydessä Setaan ja Kehrääjä -verkkolehteen. Heino toteaa, että niissä, kuten myös transjärjestöissä (Trasek ry, Trans ry) kannatetaan hyvin samankaltaista näkemystä ja myös toimii ja kiertää samoja henkilöitä.
Helsinki Priden aikaan Iltalehti haastatteli toista toisinajattelijaa, transmies Noelia, joka kirjoittaa Tulenhenki -blogia. Hän oli aiemmin kesäkuussa julkaissut blogitekstin, jossa kritisoi Pridea ja tuo esiin siinä itse kokemiaan ja koettuja ongelmia. Myös Noel kritisoi juridisen sukupuolen itsemäärittelyöä. Iltalehti haastatteli samaan juttuun myös Trans ry:n puheenjohtajaa kertomatta kontekstista Noelille, joka kertoi pettymyksestään myös Twitterissä: ”Jutussa puolueellinen ”asiantuntija” kertoo. että olen väärässä”. Twitterissä, Noel kuitenkin saa myös kannustusta.
Tina ja Noel ovat kavereita ja hyvin paljon samaa mieltä. Noel on haastatellut Tinaa Tulenhenki-blogiinsa. Kritiikin ytimessä molemmilla on keskustelun puute ja ideologinen painotus, joka rajaa monet transihmiset ulos. Leimakirveenä käytetään käsitettä ”sisäistetty transfobia”.
– Suomessa sivuutetaan varjopuolet keskustelusta täysin, sekä transyhteisön sisällä, että julkisessa keskustelussa valtamediassa, missä lähestymistapa on hyvin yksipuolinen. Suomalaiset transjärjestöt noudattavat yksimielisesti samaa ideologiaa ja niistä sitten valtamedia kuulee asiantuntijoita, Tina jatkaa.
Transsukupuoliset eivät kaikki kuitenkaan hekään ajattele samalla tavalla, se näkyy muiden muassa kiistoina ja kovanakin kielenkäyttönä Twitterissä. Tätä Tulenhenki tuo blogissaan esiin ja samaa kertoo myös Heino. Aktivismi on toki aina erilaista kuin ei-aktivistin elämä, aktivisti on enemmän esillä.
– Transaktivismia hallitsee tietynlainen ajatusmaailma, siinä vaikuttaa intersektionaalinen feminismi ja mukana on myös postmodernia näkemystä, jossa mitään kokemusta ei saa kyseenalaistaa.
Keskustelu, kiivaatkin debatit, kuuluvat kuitenkin demokratiaan, keskustelun estäminen ei. Keskustelun ja näkökulmien puute voi johtaa vääriin yhteiskunnallisiin ratkaisuihin, ahdistukseen ja vääriin yksilötason valintoihin. Tästä Leena Krohn puhui viime vuonna Ylelle: Kuten taistolaisuus, myös nykyine mielipiteenkontrolli on vasemmistolaista liikehdintää. Vilkaisu sosiaaliseen mediaan, esimerkiksi Tulenhengen viestiketjuihin Twitterissä, osoittaa että keskustelua estää myös jaottelu oikeistolaisiin ja vasemmistolaisiin näkemyksiin – kuten polarisoituvassa keskustelussa yleisemminkin eri mieltä oleva tai kriitikin esittäjä pyritään mitätöimään poliittisella leimalla, ja canceloimaan.
– Nykyisen kaltaista transaktivismia edistetään suomalaisissa transjärjestöissä yksinomaan vihervasemmistoa ja intersektionaalista feminismiä kannattavien tahojen voimin. Tämä johtaa siihen että yleensä kritiikki transaktivismia kohtaan leimataan äärioikeiston tai oikeistokonservatismin kanssa veljeilyksi. Tosiasiassa transsukupuolisten asioiden edistäminen ei ole riippuvainen oikeisto-vasemmisto -akselista, sillä sukupuolidysforia yksittäistä ihmistä riivaavana ilmiönä ei ole mitenkään riippuvainen tämän ihmisen poliittisista näkemyksistä.
– Mielestäni transaktivistien ajama ideologian tavoite on enemmänkin sukupuolen merkityksen hävittäminen, kuin transsukupuolisten juridisen sukupuolen muuttamisen helpottaminen, Tina tiivistää ydinongelman.
Tina kertoo, että hänen toivomaansa keskustelua on ollut mahdotonta saada käyntiin. Twitterissä suurin osa suomalaisista transjärjestöistä ja niiden edustajista on blokannut hänet, jotta hän ei pääse osallistumaan heidän viestiketjuihinsa, samoin on hänen mukaansa tehnyt suurin osa ”tavallisista” transaktivismia tukevista transsukupuolisista. Tinaa eivät ole päästäneet ääneen ne transjärjestötkään, joihin hän on ollut yhteydessä. Hänen näkemyksiään on pidetty haitallisina.
Mutta mikä Tinaa, itsekin transnaista, eniten ahdistaa?
– Minua ahdistaa oman hoitoni tulevaisuus ja kaikkien transsukupuolisten uskottavuus, jos kuka tahansa vaikka ihan miehen näköinen voi väittää olevansa transnainen. Juuri kysyin poliknikalla lääkäriltäni säilyykö hormonihoitojen kelakorvaus, jos laki muuttuu ja juridisen sukupuolen voi vahvistaa omalla ilmoituksella, koska korvaukset ovat siihen sidottuja [ja korvaukseen oikeutettujen määrä kasvaisi]. Lääkäri ei osannut vastata.
Pari viikkoa sitten Suomen kuvalehdessä oli juttu sukupuolesta. Siinä todetaan nykytilanteesta, että nykyään sukupuolen korjaushoitoihin hakeutuvat ovat pääasiassa naispuolisia, kun aiemmin tyypillinen potilas oli mies. Tinalle tämä on tuttua.
– Pitäisi selvittää, mikä nuorissa naisissa on alkanut aiheuttaa tällaista oireilua, miksi he tuntevat inhoa omaa sukupuoltaan kohtaan. Sukupuolirooleja saa rikkoa, omasta sukupuoliroolistaan ahdistuminen ei tarkoita sitä, että olisi transsukupuolinen, Tina sanoo.
– Minun mielestäni tilanteen parantaminen lähtisi siitä, että mahdollistetaan avoin keskustelu eikä relevantteja huolia väitetä vihaksi ja transfobiaksi. Nimenomaan transyhteisön sisällä pitäisi pystyä avoimeen keskusteluun. Me transsukupuoliset emme ole mikään homogeeninen ryhmä, Tina toteaa.
– Jos kaikki transaktivismiin kohdistuva arvostelu leimataan transfobiaksi, se kertoo siitä, että se ei kestä kriittistä tarkastelua.
Translain uudistusta kritisoivat transsukupuoliset lähettivät elokuussa kirjeen kansanedustajille, jossa he vastustavat juridisen sukupuolen itsemäärittelyä. Kirjeessä todetaan perusteluina muiden muassa, että itsemäärittelyn salliminen ”aikeuttaa persoonallisuushäiriöistä tai mielenterveysongelmasta kärsivien ihmisten avun tarpeen havaitsemista sekä oikeanlaisen hoidon saantia” ja lisää negatiivisia ennakkoluuloja kaikkia transihmisiä kohtaan. Esiin otetaan myös huoli siitä, että tulevaisuudessa yhteiskunnan tukemien hoitojen saanti voi vaikeutua, jos niiden välttämättömyyteen ei enää uskota.
Translain muutoksella ei haeta pelkästään juridisen sukupuolen itsemäärittelyä, vaan sillä halutaan poistaa myös vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä.
Haluatko tuoda esiin oman näkökulmasi artikkelin aiheesta? Lähetä asiallinen ja perusteltu korkeintaan 300 sanan pituinen tekstisi meille, julkaisemme perusteltuja ja asiallisia kannanottoja QX:n Debateissa.
*korjattu termi 15.9.2022
Päivitetty 2022-09-15
