Sitä pelättiin, se on yritetty estää, ja aiempien vaalien jälkeen se on torpattu, mutta nyt se on tapahtumassa, ruotsidemokraatit ovat ilmeisesti menossa hallitukseen. Vaalitulos on tiukka ja lopullinen laskenta vielä valmistumatta. Ruotsidemokraatit ei saanut samanlaista jytkyä kuin perussuomalaiset saivat Suomessa 2011 vaaleissa, sosiaalidemokraatit ovat edelleen selvästi Ruotsin suurin puolue, kuten se on ollut jo yli 100 vuotta, mutta ruotsidemokraattien 20 prosentin äänisaaliilla voi hyvinkin olla yhtä järisyttävä vaikutus. Sitä vahvistaa oikeistoblokin saavuttama yhtenäisyys.

Mainos

Ruotsissa on etenkin hlbtqi-piireissä paljon järkytystä oikeistopopulistisen puolueen suuresta kannatuksesta. Ollaan huolestuneita siitä kiistattomasta tosiasiasta, että 2022 viidenneksellä ruotsalaisista – Ruotsissa lähes kaikki äänioikeutetut äänestävät, äänestysprosentti on noin 90 – on rasistinen ja homo-transfobinen asenne. Huolestumiseen on aihetta, sillä puolet kansasta on valmiit hyväksymään tämän ajatusmallin hallitukseen. Se olisi oikeistohallitus. Asenteessa näkynee merkittävässä määrin Ukrainan sota, Venäjän arvaamattomuus, sodan uhkassa kansakunnat kääntyvät sisäänpäin, vähemmistöt eivät samalla tapaa kiinnosta. Ruotsidemokraattien viesti on Ruotsi ruotsalaisille. Ruotsidemokraattien ohjelmassa todetaan, että lapsille paras perhemalli on ydinperhe ja se myös selvittää laajasti miehen ja naisen eroa. Ruotsidemokraattien ilmaistua kantaa seksuaalivähemmistöistä on pehmennetty sen pyrkiessä salonkikelpoiseksi, mutta puolue on johdonmukaisesti vastustanut hlbtqi-aiheisia uudistuksia, kuten transsukupuolisten pakkosterilisointia.

Kuulostaako tutulta? Suomessakin heitettiin jopa avioliittolain muutos roskiin, että maahan saatiin kudottua oikeistohallitus 2011. Se piti sitten hoitaa kansalaisaloitteella, mikä onnistuikin. Tasa-arvoista avioliittolakia vastusti myös Sauli Niinistö, mutta niin vain hänestä tuli presidentti, joka tällä hetkellä nauttii niin suurta kansansuosiota, että se on oikeastaan demokratialle outoa.

Valta on siitä jännä, että se ei ole kenelläkään pysyvästi. Toimivassakin demokratiassa vaalitulos on aina jollekin epämieluisa. Meilläkin ovat tietyt tahot ilkkuneet nykyiselle hallituskokoonpanolle odottaen vesi kielellä sen vaihtumista. Mutta ei se edellinenkään kokoonpano ollut ongelmia vailla. Eikä sitä ole tulevakaan. Ruotsissa ja Suomessa ollaan kuitenkin kaukana tilanteesta, että yksi puolue tai edes puolueblokki voisi viedä maan vastaavalle pimeälle tielle, mitä on tapahtunut Puolassa tai Unkarissa, joten sen puolesta ei vielä kannata pelätä, vaikka onkin ikävää, että tietyt ihmisoikeuksia edistävät lakihankkeet eivät etene – mutta eivät ne ole edenneet Suomessa tämän vasemmistolaisen hallituksenkaan aikana, sen tehdessä lehmänkauppoja keskustapuolueen kanssa.

Hallituskokoonpanoa huolestuttavampaa onkin se, mitä vaalitulos kertoo yhteiskunnan arvoista. Merkittävää on miten muut puolueet Ruotsissa reagoivat arvojen koventumiseen, pystyvätkö ne huomioimaan kansalaisten huolet ja löytämään ratkaisun, joka pitää kaikki mukana eikä lisää syrjintää ja eriarvoistumista. Miten meillä Suomessa on käynyt?