Persianlahden arabivaltiot vaativat ”homoseksuaalisuutta edistäviä” sisältöjä pois Netflixistä. Turkissa samaa vaadittiin laajemmin mielenosoituksessa koskemaan kaikkea mediaa ja kaikkia streaming-palveluita. Venäjällä kielto tuli voimaan lähes 10 vuotta sitten, ”homopropagadalaki” säädettiin 2013, sitä yritettiin levittää muuallekin ja siinä osittain onnistuttiinkin. Nyt näyttää olevan meneillä uusi kierros.

Mainos

Yritin miettiä aikaa ennen homoseksuaalisuuden edistämisen kieltämistä. Se on historiallisesti hyvin lyhyt ajanjakso. Tällä hetkellä ajanjakso noin 1980-luvun puolivälistä 2010-luvun alkuun tuntuu herttaisen pinkiltä. Rehellisyyden nimissä siitä pitää miinustaa useampi vuosi, koska hiv-epidemia vyöryessä äänenpainot olivat järkyttäviä, vaikka homoseksuaalit eivät lainsuojattomia enää olleetkaan. Voidaan siis puhua noin kahdenkymmenen vuoden pinkistä aikakaudesta, jolloin hlbtq-oikeuksien rajoittaminen oli vain syvissä syövereissä majailevien fantasiaa. Mitä ajattelimme silloin? Taisimme uskoa siihen, että kehitys kehittyy, vaikka hetkittäin tuskallisen hitaasti. Ainakin itse uskoin niin. Eihän kukaan järkevä ihminen haluaisi syrjiä muita, tiedon lisäämisellä voitto tulisi olemaan meidän.

Nyt katsoen koko maailma näyttää pyllähtäneen saveen ja vielä alamäessä. Toki hlbtq-sisältöä on enemmän, sitä on kaikkialla. Sisältöä on kaikkialla, koska me olemme kaikkialla, myös arabimaissa.

Ruotsin vaaleissa voitto meni, jos ei selvästi hlbtq-vihamieliselle blokille, niin ei ainkaan rakkaille ystävillekään. Italiassa on vaalit tällä viikolla ja sama suunta on vaarana sielläkin. Ruotsalaiset selvinnevät kuitenkin säikähdyksellä kuten mekin täällä jytkystä selvisimme.

2012 homopropagandalaki oli tulossa myös Ukrainaan. Parlamentti oli jo hyväksynyt sen, mutta silloinen pääministeri, Mykola Azarov, ei hyväksynyt sitä. Norjan silloinen pääministeri paljasti Norjan painostaneen Ukrainaa luopumaan lakiehdotuksesta seksuaalivähemmistöjen oikeuksia vastaan. Tuo pääministeri oli Jens Stoltenberg, Naton nykyinen pääsihteeri. Parhaillaan sotaa käyvässä Ukrainassa, sen toiseksi suurimassa kaupungissa ei kaukana rintamalta, Harkovassa, vietetään pridea, joka ei todellakaan ole juhla. Siteeraan tähän ukrainalaista ystävääni, joka totesi hetken olevan hyvä hlbtq-oikeuksien edistämiselle hänen ei erityisen hlbtq-ystävällisessä kotimaassaan: ”Haluatteko olla kuten Venäjä? Ette? Sitten pitäkää suunne kiinni ja tässä on teille sateenkaarilippu”.

Persianlahden arabivaltiossa muutosta taitaa olla turha odottaa vuosikymmeniin, tai milloinkaan, Turkissa sitä on vielä lupa toivoa, mutta toivo alkaa kyllä hiipua, paljon tulee riippumaan ensi vuoden vaaleista. Ukraina muuttunee, koska se haluaa EU-perheeseen. EU on ryhdistäytynyt ja vaatinut jo hlbtq-sorron polulle lähteneitä Puolaa ja Unkaria ruotuun aseenaan raha. Viime viikolla EU sai ruotuun Serbian, jossa presidentti sooloili äärioikeiston ja ortodoksisen kirkon talutusnuorossa ja yritti kieltää EuroPriden kulkueen. Kulkue järjestettiin, lyhyempänä, mutta kuitenkin. Serbia ei ole EU-maa, mutta EU-ehdokas se on.

Hlbtq-vastaiset voimat kärkkyvät valtaa EU-maiden sisällä laajemminkin. Riittävätkö EU:n euroilla rakennetut muskelit, jos suuri EU-maa alkaa hlbtq-vastaiseksi? Italia voi viikonlopun jälkeen saada hlbtq-vastaisen pääministerin, Giorgia Melonin, joka on tehnyt töitä häivyttääkseen puolueensa faktiset kytkökset Mussoliinin. Espanjassa hlbtq-vastainen puolue VOX on nauttinut suurta suosiota jo useamman vuoden. Yhdysvalloissa ollaan jo osassa osavaltioita käytännössä homopropagandan estäminen tiellä sielläkin.

Kun ihminen kokee olonsa turvattomaksi, erilaisuudesta tulee uhka. Aika vähissä ovat neuvot turvallisuuden tunteen lisäämiseksi tällä hetkellä, Olkiluoto 3 ja NATO-jäsenyys eivät riitä. Voiko tehdä muuta kuin lisätä tietoa? Mutta kiinnostaako somekuplien turvaan käpertyneitä kansalaisia faktat?