Punainen nauha, Red Ribbon, on jo 1991 lähtien ollut kansainvälinen symboli tuesta hivin ja aidsin kanssa eläville. Se on myös aids-tietoisuuden symboli.
1980-luvun lopulla aids oli vienyt lukuisia uhreja ympäri maailman, eikä vähiten Yhdysvalloissa. New Yorkista oleva taiteilija Patrick O’Connell päätti yhdessä muutaman muun taiteilijan kanssa, jotka olivat myös menettäneet monia ystäviään aidsille, huomioida hivin ja aidsin taiteen keinoin. Kollektiivi otti nimekseen Visual Aids , se järjesti tapahtumia ja taidenäyttelyitä tehdäkseeä hivistä ja aidsista näkyvän. Yhteen näistä kokoontumisista osallistui Marc Happel, vaatesuunnittelija. Hän oli pannut merkille, että Persianlahdella palvelevien sotilaiden tueksi puihin oli kiedottu keltaisia nauhoja ja ehdotti, että Visual Aids kopioisi strategian ja esittelisi nauhan, jota ihmiset voisivat pitää vaatteissaan tuen ja tiedostamisen osoituksena. Hän esitteli kuusi tuumaa (n. 25 cm) pitkän verenpunaisen nauhan, joka on taivutettu käänteiseksi V-kirjaimeksi. Visual Aids piti ehdotuksesta.
Aluksi punainen nauha oli enimmäkseen taideprojekti, mutta kaikki muuttui puolivälissä toukokuuta 1991, Televisiosta tuli Yhdysvalloissa Tony Awardsit. Visual Aids oli onnistunut suostuttelemaan tapahtumanjärjestäjät sallimaan broadwaytähdille punaisen nauhan pitämisen, jos he halusivat, kun he jakavat palkintoja. Uusia ja suurempia punaisia nauhoja valmistettiin kollektiivissa nopeasti. Gaalaillan alkaessa Visual Aids -taiteilijat eivät tienneet käyttäisikö punaista nauhaa kukaan.
Kun illan ensimmäinen palkinnonsaaja, The Secret Garden –näyttelijä, Daisy Eagan, tuolloin 12-vuotias, astui lavalle, hänellä oli punainen nauha iltapuvussaan. Marc Happel ja hänen taiteilijakollegansa juhlivat. Sitten nauha nähtiin Kevin Spaceyn rinnassa. Ja sitten jälleen, monilla.
Huhujen mukaan Tony Awardsin järjestäjät olivat uhanneet ajaa päälle mainokset, jos joku alkaisi puhua aidsista, joten punainen nauha jäi vaille selitystä. Se loi salaperäisyyttä ja herätti uteliaisuutta katsojissa, seuraavana päivänä kaikki lehdet kertoivat mitä punainen nauha merkitsee. Huomio ja vaikutus olivat valtavia. Visual Aidsin jäsenet jatkoivat kokoontumista Marc Happelsin luona valmistaakseen lisää nauhoja seuraten samalla, miten julkkikset jatkoivat punaisen nauhan pitämistä Emmy-gaalassa, Oscareissa, Grammyissa. Punaisen nauha oli saanut läpimurtonsa ja siitä oli tullut heidän toivomansa symboli. Loppu on historiaa.
Päivitetty 2023-07-25