Omalla selvityksellä voi hakea väestötietojärjestelmään merkityn sukupuolen korjaamista omaa sukupuoli-identiteettiä vastaavaksi. Tähän asti se on edellyttänyt lääketieteellistä selvitystä. Sukupuolen vahvistamisen yhteydessä hakijan henkilötunnus muuttuu, todetaan digi- ja väestötietoviraston (DVV) tänään julkaisemassa tiedotteessa.
Hakijan pitää olla Suomen kansalainen tai hänellä pitää olla asuinpaikka Suomessa.
Hakemuksen voi tehdä helpoimmin DVV:n verkkosivuilta löytyvällä verkkolomakkeella, joka julkaistaan lain tultua voimaan. Sen jälkeen hakemus tulee vahvistaa aikaisintaan 30 päivän ja viimeistään kuuden kuukauden kuluttua, minkä voi myös tehdä verkossa. Ilman hakijan vahvistusta hakemus raukeaa.
Hakemuksen lähettämisen jälkeen DVV lähettää hakijalle tietopaketin, jossa kerrotaan muiden muassa tarpeesta hankkia uusi henkilöllisyystodistus muuttuvan henkilötunnuksen vuoksi.
Valmisteilla on kuitenkin henkilötunnuksen uudistaminen, missä yhteydessä niihin ei enää merkitä sukupuolta, eikä tunnusta tarvitsisi enää vaihtaa sukupuolen vahvistamisen yhteydessä.
Tällä hetkellä ei ole tiedossa, milloin tarkalleen translaki tulee voimaan. Eduskunta hyväksyi sen viikko sitten.
Päivitetty 2023-03-31