Aina välillä siitä mainitaan, sitten se jälleen unohtuu. Etenkin presidentinvaalien ollessa käynnissä tuntuu, että vaalikamppailu käydään Suomessa, vaikka se tapahtuu Yhdysvalloissa.

Mainos

Mediat, myös QX, ottaa Yhdysvalloista meidän kannaltamme melkoisen merkityksettömiä pikkupaikkakuntien tapahtumia, joilla ei oikeastaan ole mitään vaikutusta millään tasolla elämään täällä. Paitsi, että kun ne kerrotaan meille, niille tulee merkitys. Kaukaisia yksittäisiä tapahtumia luetaan kuin teelehtiä ja niissä nähdään vaaroja, jotka uhkaavat meitäkin.

Ja kuitenkaan emme osaa tulkita näitä vaaroja, kun ne nousevat esiin omassa maassamme.

On melkoisen merkityksetöntä, miksi tarjoilija ei saanut tippiä. Mutta uutisoinnin tuloksena nousee ikävä tunne homofobian jylläämisestä. Tokihan sitä esiintyy ja tullee esiintymään nähtävissä olevaan tulevaisuuteen, mutta minkä verran?

Vuosittain kootaan listaa vuoden aikana tapetuista transihmisistä. Järkyttävällä listalla luetellaan nimi, tapahtuma maa ja tekotapa. Lista on toki faktaa, mutta sen viesti ei täysin sitä ole: lähes kaikki uhrit ovat muualla kuin Euroopassa, pääosin Etelä-Amerikassa, missä myös naisviha rehottaa ja naisia yleensä kuolee väkivaltaisesti kamalan paljon. Tämä on esimerkki miten uutisointia voidaan värittää aktivismin tarpeisiin. Sinällään hyvään tarkoitukseen, huomion kiinnittämiseen transihmisten asemaan, varmasti tarkoitettu lista kääntyy itseään vastaan, kun nuori trans vähemmän vihamielisessä maassa, esimerkiksi Suomessa, alkaa pelätä joutuvansa mestattavaksi. Kyse on perusteettomasta pelosta, joka voi alkaa hallita elämää liikaa, eikä se ole koskaan tavoiteltava asia.

Ketään ei myöskään palvele uutisvirran yleinen jenkkikeskeisyys. Meiltä jää pimentoon erilaisia tapoja olla homo.

Paitsi muista Euroopan maista, myös Aasiasta ja Afrikasta, Oceaniasta ja Etelä-Amerikasta, jopa Kanadasta kuulemme paljon harvemmin kuin Yhdysvalloista tai Iso-Britanniasta.

Tietenkin kielimuuri rajoittaa. Mutta kun emme kerro juuri mitään tai vain harvoin muiden eurooppalaisten maiden hlbtq-kulttuureista ja -uutisista syntyy meille hyvin yksipuolinen kuva siitä millaista on olla gay, lesbo, bi, trans ja queer muissa maissa.

Missä on maailman suurin gay-klubi? Tiettävästi se on kuuden tuhannen asiakaspaikan Theatron Kolumbiassa. Homoa elämää on yllättävissä paikoissa.

Ja tosiaan, kun kauhistelemme Yhdysvaltalaiselle kulttuurille ominaisten puritanistien hlbt-fobiaa, emme kuitenkaan erota sitä omassa maassamme.

Kun kovaan ääneen ja lastensuojeluun pedofiili-korttia heilutellen estetetään drag-aiheinen dokumentti, kukaan ei kysy raivoajien motiivia. Se on uskonnollinen ja vanhoillinen, se on selvä. Pitäisi kysyä, sillä drag queenien vainoaminen on nyt niin järjestelmällistä, että se todennäköisesti on kansainvälisesti masinoitua ainakin jossain määrin.