Neljä vuotta sitten Heseta vaihtoi nimensä Helsinki Pride yhteisö ry:ksi.  Järjestö vastasi Helsinki Priden tuottamisesta aiemminkin, mutta nyt se otti tapahtuman nimen koko järjestön nimeksi.

Mainos

Tasa-arvoinen avioliittolaki oli vihdoin saatu ja suurimmat muutosvaatimukset lainsäädäntöön koskivat enää puolen vuosisadan taistelun jälkeen sukupuolivähemmistöjä. Tai mistä alku lasketaan, Ruotissa esimerkiksi homoseksuaalisuus dekriminalisoitiin jo ennen sotia. Homoaktivismi alkoi viimeistään Saksassa 1800-luvulla.

Aakkosrimpsu LGBTQIA+ tai suomalaisittain hlbtqia+ käsittää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt. Kyseessä ovat kaksi marginaaliryhmää, jotka niin sanotulta valtaväestöltä eli useammilta menevät iloisesti sekaisin. Ja jotka kumpikin sisällään jakautuvat esimerkiksi identiteetin perusteella: Seksuaalivähemmistöjä ovat homomiehet ja naiset ja biseksuaalit, tai panseksuaalit. Biyhteisön sisällä on kiivasta taistoa siitä, mikä on oikea termi ja mitä ne kuvaavat.

On syytä huomoida tämä käsitteellinen ero, koska se auttaa ymmärtämään ”sateenkaariyhteisön” kuten hlbtqia+ ihmisiä on yleisesti nimetetty, sisäistä dynamiikkaa. Valtamediassa tämä on ajottain sekaisin, mikä ei ainakaan auta meidän vähemmistöjen asioiden ymmärtämistä.

Sukupuolivähemmistöihin kuuluvat [TQIA] eivät kuulu itsestään selvästi tai edes yleisesti seksuaalivähemmistöön, vaan ovat enempi heteroita. Heitä ovat trans-, queer, ei-binäärit ja aseksuaalit henkilöt.

Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat [LGB tai hlb] eli gayt, lesbot ja bi (ja panseksuaalit) eivät yleisesti kuulu sukupuolivähemmistöihin, heillä ei ole tarvetta korjata sukupuolimerkintäänsä tai kehonsa sukupuoliominaisuuksia.

Queerit, aakkosrimpsun Q, asettuvat osin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen väliin. Ryhmään kuuluu niin seksuaali- kuin sukupuoli-identiteettiään tai molempia kyseenalaistavia henkilöitä. Käytän tässä sanaa kyseenalaistava, koska Q on määritelty myös ”questioning”.

Queer on etenkin englanninkielisissä medioissa alkanut vakiintua yleistermiksi koko hlbqia+ -väestölle, korvaten esimerkiksi sateenkaari-ihmiset. Queer on kuitenkin poliittisesti hyvin latautunut termi ja tästä on kiistaa, eivätkä kaikki meistä hlbtqia+ ihmisistä sitä hyväksy, emme vaikka osa järjestöistä sitä ajaisikin. Nyttemmin pääasiassa transihmisten oikeuksiin keskittyvillä järjestöillä näyttää olevan aktiivinen pyrkimys häivyttää viestinnästään homo- ja gay-terminologia. Esimerkiksi vuosi sitten tapahtuneen Oslon terrori-iskun yhteydessä Seta puhui queer-baarista, vaikka ammuskelun kohteena oleva baari itse verkkosivuillaan on nimenomaisesti gay-baari. Tällä viikolla semioottinen teko toistui jälleen: Salakuvausuutisointiin liittyen Seta puhui ”sateenkaarimiehistä”, vaikka asiayhteys oli selvästi ja yksinomaan homo. Mieleen tulee väkisinkin Orwellin dystopia. Viime kesänä Tampereella otettiin käyttöön oma pridelippu, jossa homomiehille ei ollut omaa väriraitaa. Voiko näkymättömäksi tekeminen tämän näkyvämpää enää olla?

Sen tarkemmin luvuista puhumatta, seksuaalivähemmistöihin kuuluvia on yleisesti arvioitu olevan selvästi enemmän kuin sukupuolivähemmistöihin kuuluvia. Seksuaalivähemmistöistä taas eniten arvioidaan olevan biseksuaaleja (tai panseksuaaleja).

On vain oikein, että seksuaalivähemmistöjen oikeuksien tultua enemmälti lainsäädännössä korjatuksi, ihmisoikeusjärjestön työ jatkuu ja tavoittelee lopunkin savottansa päättämistä ja sukupuolivähemmistöjä syrjivän lainsäädännön ja käytäntöjen korjaamista.

Lainsäädännön tultua korjatuksi työ ei kuitenkaan lopu, eikä sen tulisi loppua seksuaalivähemmistöjenkään kohdalla. Vielä sitä paitsi puuttuu eheyttämisen kriminalisointi, joka on korjattu monissa muissa maissa ja mikä on EU:n tavoite. Sen Marinin hallitus mokasi antautuen keskustapuolueen viivytystaktiikalle. Tämän eduskunnan aikana se ei tulle mitenkään menemään läpi. Jos vireillä oleva kansalaisaloite, jonain päivänä päätyy eduskunnan käsittelyyn lakialoitteena, sen läpimeno on täysin kokoomuksen käsissä.

Keskustelu siitä, mitä Pride on näyttää olevan joka vuotinen taisto. Sen voi kuitenkin kuitata lyhyesti: Pride on kaikkien juhla. Se on bi- ja panseksuaalien, gaymiesten, lesbojen , queerien, transihmisten, aseksuaalien – ja mikä unohdetuinta, seksityöntekijöiden juhla. Ja kaikkien meidän edellä mainittujen perheenjäsenten, ystävien, kollegoiden ja muiden tukijoidemme juhla. Tämän tulisi olla kirkkaana myös Helsinki Pride -tapahtuman viesti.

Kun Helsinki Pride -tapahtumaa järjestää Helsinki Pride yhteisö ry, joka puhuu yhteisöstä, on käsitteiden sekaannusta vaikea välttää. Ainoa yhteisö, jonka mandaatti kyseisellä ry:llä on, on sen jäsenistö, reilut 600 henkilöä.

Transnäkyvyyden päivä on 31.3. ja Transihmisten muistopäivä 20. marraskuuta. On Aids-päivä 1.12. -joka ei toki rajoitu hlbt-vähemmistöihin, vaan koskee myös heteroita, joilla on nykyään valtaosa tartunnoista. On 17.5., Homo-, trans- ja bifobian vastainen päivä. Kansainvälinen lesbopäivä 8.10., Kansainvälinen biseksuaalien päivä 23. syyskuuta. Gaymiehille sen sijaan omaa näkyvyyden päivää ei ole – vain osalle meistä on – 15. helmikuuta on Kansainvälinen bottomien päivä [uskomatonta eikö?].

Tällä kalenterilla ja valtamedian Iltarista Yleen ja Suomen Kuvalehteen kirjoittaessa meistä aakkosrimpsuväestö ympäri vuoden, Priden viestinä voi olla voittopuolisesti ilo ja rakkaus, sillä niitäkin maailma tarvitsee. Me emme elä pelkästään ihmisoikeuksista. Pride kuuluu myös gaymiehille.

We are gay and we are here to stay.