Tiistaina Sanomien lippulaivat Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat julkaisivat tiedon salakuvaajasta, joka oli oli kuvannut alastomia miehiä kahdessa uimahallissa Helsingissä 2016-2020. Tapauksessa oli erikoista se, että vaikka uhreista ”tunnettu näyttelijä” oli vaatinut tekijälle rangaistusta, juttu pääsi poliisin hitaan käsittelyn vuoksi vanhentumaan.

Tekijän toiminta on lehtitietojen perusteella ollut varsin laajaa ja hän on levittänyt kuvia eteenpäin eri verkkosivuilla, joissa osa niistä on edelleen katsottavissa.

Ääerioikeistolainen verkkosivusto partisaani.com julkaisi väitetyn tekijän henkilöllisyyden ja jopa kotisosoitteen, sekä otteita asiakirjoista väitteidensä tueksi. Niiden mukaan kyseessä on Setan alkuaikojen aktiivi, joka on – jos tieto pitää paikkansa – ollut perustamassa Seta-säätiön valtaosin omistamaa ravintolayhtiötä, joka pyöritti ravintolatoimintaa toiminimillä Gay Gambrini ja Don’t Tell Mama ja DTM konkurssiinsa saakka 2011.

Iltalehti nappasi tiedon otsikkoonsa kertoen epäillyn olevan entinen Seta-aktiivi.

Iltalehden kirjoitus sai Setan kommentoimaan asiaa. ”Setan nimen liittäminen tässä yhteydessä on kuitenkin omiaan lisäämään stigmaa ja ennakkoluuloja syrjittyä vähemmistöä, erityisesti sateenkaarimiehiä kohtaan.”.

Poliisin edustaja harmitteli aiemmin Ylelle, että asian tutkinta jäi kesken ja spekuloi sen mahdollisella aloittamisella uudelleen.

QX:n tietojen mukaan, jos väitetty tekijä pitää paikkansa, kyseessä on juristi. Tähän saakka on tuotu esiin tekijän olevan tunnettu urheilukuvaaja.