Kansalaisaloite eheytyshoitojen kieltämiseksi on tulossa eduskuntaan. Se tapahtuu jo toistamiseen, sillä edellinen kansalaisaloite kaatui Marinin hallituksen viivyttelyyn: kuulemiskierrosten jälkeen todettiin, että lakialoite on väärässä valiokunnassa. Vaalit tulivat päälle ja aika loppui. Kansalaisaloitteet raukeavat vaalikauden päättyessä.
On turhaa arvuutella, mikä mahtaa olla kanta eheytyshoitojen kieltämiseen Orpon hallituksen riveissä. Perusmatikalla se ei näytä hyvältä. Hallitus vakuuttaa sitoutumistaan ihmisoikeuksiin. Se on antamassa syyskuussa tiedonannon ”yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä”. Sitä varten se kuulee sataa asiantuntijaa. Hallitusohjelmassa ei hlbt-oikeuksista mainita mitään. Toisin oli Rinteen/Marinin hallitusohjelmassa, tosin senkin toteutus jäi epätyydyttäväksi.
EU:n hallinnosta on suoraan pyydetty eheytyshoitojen kieltämistä ja ne onkin kielletty jo osassa jäsenvaltioita, viimeksi Belgiassa. Jostain syystä Suomessa oikeusministeriö on todennut kiellon ongelmalliseksi. On kestämätöntä väittää, että kieltäminen olisi Suomessa jollain tapaa mahdotonta lakiteknisistä syistä.
Suuret mediat, Yle, Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat ja Iltalehti esimerkiksi ovat kesän aikana pitäneet esillä eheytyshoitoja niiden kohteeksi joutuneiden haastatteluilla. Se on varmasti auttanut kansalaisoitteen nimien keräämisessä, mutta tuskin vaikuttaa hallitukseen.
Tänään Iltalehti kertoi kahden eheyttämisen kohteeksi joutuneen tarinan. Juttua varten lehti oli selvittänyt eheytystä tarjoavia tahoja. Tulokset ovat kylmääviä.
Iltalehden mukaan eheytyshoitoja tarjotaan, vaikkakaan ei avoimesti. Tiskin alta niitä saa. Lehti kertoo, että kelan tukemia psykoterapeutteja on voitu linkittää eheytystoimijoihin. Osa heistä toimii terveyspalveluja tarjoavan Mehiläisen palveluksessa. Eheyttämistä tarjovien toimijoiden Elävät vedet ry:n, Suomen sielunhoitoterapeutit ry:n, Kristillinen parantumiskeskus CHC ry:n, Suomen Elijah ry:n vastuuhenkilöitä kerrotaan myös työskentelevän Mehiläisessä psykoterapeuttina tai työterveyshoitajana.
Tilanne ei ole siis oikeastaan muuttunut siitä, mitä se oli eheyttämiskohun noustessa 10 vuotta sitten.