Kaksi henkilöä on pidätetty epäiltynä vakavasta pahoinpitelystä Västeråsissa. Asiasta kertoi alueen poliisi.
Poliisin mukaan useampi henkilö oli repinyt sateenkaarilipun yhdestä pridepuiston teltoista. 45-vuotias mies puuttui asiaan, jolloin useampi henkilö hakkasi hänet niin pahasti, että hänet jouduttiin viemään ambulanssilla sairaalaan.
”Kaksi henkilöä; kaksi teini-ikäistä poikaa, on pidätetty epäiltynä törkeästä pahoinpitelystä, motiivina viharikos. Heidät vapautetaan kuulustelun jälkeen, mutta he ovat edelleen epäiltyjä”, ilmoitti poliisi.
Hyökkäys kohdistui Vasaparkenissa meneillään olevaan Pride-festivaaliin. Västerås Pride reagoi hyökkäykseen painokkaasti todeten että he ”ovat äärimmäisen tyrmistyneitä ja surullisia uhkailun muodossa ja vakavana pahoinpitelynä tehdystä viharikoksesta, jonka yksi veljistämme koki tänä iltana Västeråsin keskustassa, missä sateenkaarifestivaalimme ihmisoikeuksien puolesta on vietetty koko päivän ja joka jatkuu lauantaihin asti. Viharikosta edelsivät solvaaminen ja uhkaukset sekä banderollimme alasrepiminen useaan otteeseen sekä edellisenä yönä että tänä iltana.”
Järjestäjät kertovat, että tämä on ensimmäinen kerta pridefestivaalin historiassa, kun se joutuu tällaisen hyökkäyksen kohteeksi.
”Emme tule vaikenemaan! Kutsumme kaikkia paikkakuntalaisia tulemaan Vasaparkeniin pridpuistoon ja osallistumaan paraatiin lauantaina! Hyvä voittaa ja meitä on enemmän kuin heitä. Rakkaus voittaa kaiken!”
Järjestäjät lähettävät vielä ajatuksensa ”uhrille ja kaikille vierailijoille, jotka olivat todistamassa tätä viharikosta”.
Västerås Priden hallituksen jäsen Lotta Janhager sanoi paikallisradiossa, että ryhmä nuorempia miehiä ja poikia ” otti oikeuden ilmaista vihansa hlbtq -liikettä kohtaan ”.
Västerås Pride
- Västerås City Pride aloite esiteltiin 2012
- Ensimmäinen pridefestivaali oli 2013
- 2015 perustettiin voittoa tavoittelematon Västerås Pride
- Västerås sijaitsee Keski-Ruotsissa n. 100 km Tukholmasta
- Västeråsin asukasluku on 158 825
Päivitetty 2023-07-04