Helsinki Pride -tapahtuma aloitti tänään kesäkuun alkaessa pridekuukauden ja kertoi tapahtuman suojelijan tänä vuonna olevan presidentti Tarja Halonen.

Halonen toimi Setan puheenjohtajana 1980-1981, Seta perustettiin 1974. Tuolloin Suomessa oli kaksi valtakunnallista hlbt-ihmisoikeusjärjestöä, toinen oli 1969 perustettu Psyke ry. Helsinki Pride yhteisö ry:n tiedotteella todetaan, että Halonen kutsuttiin suojelijaksi, koska hänellä on osa hlbt-oikeuksien kehittymisestä Suomessa.

”Yhteiskunnalliset muutokset ovat vaatineet sekä vähemmistöjen edustajilta että heidän tukijoiltaan rohkeutta nousta epätasa-arvoa ja syrjintää vastaan. Muutosten toteuttamiseksi tarvitaan myös kärsivällistä yhteistyötä ja enemmistön tukea”, Halonen kertoo Helsinki Pride yhteisö ry:n tiedotteessa.

”Pride on tapahtumana muodostunut täällä Helsingissä jo iloiseksi kansanjuhlaksi, mutta tämäkään perinne ei jatku itsestään”.

”Pride on mahdollisuus juhlia moninaisuutta riemulla, mutta myös pitää yllä sitä kapinahengen kipinää, jolla maailmaa on onnistuttu muuttamaan”.

Pridekuukauden ohjelma julkistettiin myös, mutta tapahtuman tärkeimmän päivän, lauantain 1. heinäkuuta, osalta tulee vielä tarkempia tietoja koskien kulkueen reittiä ja illan pääjuhlaa.