Helsinki Pride -tapahtuman tuottava Helsinki Pride yhteisö ry:n hallitus ei hyväksynyt kokoomusta tapahtuman viralliseksi kumppaniksi, koska kokoomus ei vaatinut ryhmäkuria translain äänestyksessä.
Kokoomuslaisia kuitenkin nähtiin pridekulkuessa Valtioneuvoston blokissa. Banderollia kantoivat muiden muassa ministerit Kai Mykkänen ja Sari Multala, kertoo Iltalehti.
Tämä raivostutti ensimmäisten joukossa hallituspuolue kristillisten pitkäaikaisen kansanedustajan ja aiemman ministerin Päivi Räsäsen, joka kysyi Twitterissä: ”Kenen luvalla ja päätöksellä valtioneuvosto osallistui Helsinki Pride -tapahtumaan?”.
Toisen pienen hallituspuolueen RKP:n Anders Adlercreutz vastasi Räsäselle, että ”luonnollisesti valtioneuvosto osallistuu yhdenvertaisuutta tukevaan tapahtumaan”.
Valtioneuvoston edessä liehuivat myös sukupuolivähemmistöjen prideliput.
Opposition suunnalta kokoomuksen tuki prideasialle myös kiistettiin. Vasemmistoliiton europarlamentikko Silvia Modig totesi: ”Älä huoli, kaikki näkee tän läpi. Ei kukaan ota tosissaan tätä ”tukea” sateenkaarioikeuksille sen jälkeen, kun äänestitte äärioikeistolaiselle ministerille luottamusta”.
Kokoomus äänesti yhtenä rintamana perussuomalaisen ministeri Junnilan luottamuksen puolesta. Translakiäänestyksessä ei moista yksimielisyyttä nähty. Junnila kuitenkin erosi pian äänestyksen jälkeen.
Vihreiden Oras Tynkkynen taasen kiitteli kokoomuslaisia osallistumisesta.
Räsäsen aloittama ei tähän jäänyt.
Kristillisten puheenjohtaja ja maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah riensi vahvistamaan entisen puheenjohtajan Räsäsen kannan: Valtioneuvosto ei voi osallistua Prideen, koska se on politisoitunut tapahtuma.
– Julkisen vallankäyttäjänä on syytä pidättäytyä erilaisista tämän tyyppisistä tapahtumista, pitää ymmärtää että taustalla on ihmisiä, jotka eivät ole jakamassa näitä samoja ideologioita.
Valtioneuvosto tarkoittaa kahta asiaa, se on sekä 1) Suomen hallitus ja 2) tämän yleisistunnon ja ministeriöiden muodostama organisaatio (siis kaikki ministeriöt). Merkitys on yleensä selvä asiayhteydessä.
Valtioneuvoston suunnalta kommentoitiin prideosallistumista Ylelle. Kyseessä ei ole puolueissa päätettävä asia.
– Päätös tehdään muualla kuin poliittisissa puolueissa, kun puhumme ministeriökokonaisuuden osallistumisesta tällaiseen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävään tapahtumaan. Kyseessä on mahdollisimman vähän puoluepoliittinen asia, totesi sosiaali- ja terveysministeriön viestintäjohtaja Vivikka Richt Radio Suomelle.
Valtioneuvosto on osallistunut Helsinki Priden kulkueeseen aiemminkin, ainakin vuodesta 2015, eikä se ole ollut mikään salaisuus, vaan laajasti sisäsesti tiedotettu asia. Richt olettaa, että tulevista osallistumisista on tulossa keskustelua.
Pride-tapahtumaan osallistumista on koordinoinut sosiaali- ja terveysministeriön sekä oikeusministeriön luotsaama valtioneuvoston sateenkaariyhteistyöverkosto.
Aiemmin kesäkuussa perussuomalaiset vaativat Turussa, ettei kaupunki enää tue Turku Pridea sen ”muuttuneen luonteen” vuoksi.
Edeltävät pääministerit Antti Rinne ja Sanna Marin osallistuivat Helsinki Pride -kulkueeseen. Lauantaina ei Petteri Orpo mukana ollut. Essayahin mukaan tämä kertoo kannanotosta.
Päivitetty 2023-07-06