Mike Parrow, 34, päätti tulla kaapista ystävilleen, perheelleen ja kollegoilleen noin neljä vuotta sitten. Se tapahtui samoihin aikoihin kun hän tapasi ja rakastui mieheen, jota hän hiljattain pyysi avioitumaan kanssaan.
Parrow on iso mies, 195 senttiä ja 136 kg. Fyysisestä ylivoimaisuudestaan huolimatta Parrow oli vähällä hävitä sisäisen kamppailunsa – hän suunnitteli itsemurhaa ja käännytysterapiaa.
– Olen aina tiennyt olevani homo. Siitä minulla ei ole koskaan ollut mitään epäilystä. Mutta kävin katolista koulua. Äitini on pyhäkoulunopettaja. Tulen pikkukaupungista, missä ei ollut mitään kukoistavaa homoyhteisöä.
– Näin homokulttuuria vain televisiossa ja se oli äärimmäisen feminiinistä. En ole sellainen kuin Will and Gracen Jack, joten en ole homo.
Parrow kertoo ajatelleensa, että ehkä homous on valinta ja yrittäneensä peittää sen. Tilannetta kompensoidakseen hän pelasi jalkapalloa ja teki miehisiä asioita. Hän jopa tapaili naisia.
– Nuorempana se on helpompaa – olet nuori. Mutta kun tulin vanhemmaksi, minun oli yhä vaikeampaa kuvitella minkäänlaista emotionaalista parisuhdetta naisen kanssa. Löysin keinoja lopettaa tapailun. Olin tavallaan ilkeä joillekin naisista. Se oli väärin.
Muutettuaan aivan uuteen paikkaan, Floridaan ollessaan jo lähempänä kolmea kymmentä, Parrow päätti kokeilla homoelämää. Mutta asiat menivät toisin kuin hän kuvitteli.
– Se oli elämäni kamalin kokemus.
– Homomiehet voivat olla ilkeimpiä, julmimpia ihmisiä, joita olet koskaan tavannut. Minua pidettiin ”lihavana” ja ”rumana” ja ”kaappitapauksena” ja siinä vaiheessa yritin vain ymmärtää mistä on kyse.
– Minulle selvisi, että miehisyyttä voidaan häpäistä homoyhteisössä, mikä on todella outoa, mutta sitä tapahtuu.
Parrow kertoo Gay Star Newsin haastattelussa palanneensa pettymysten jälkeen kaappiin ja keskittyneensä uraansa. Hän pelkäsi homoutensa paljastuvan ja pilaavan kaiken. Taakka kävi raskaaksi ja hän masentui niin vakavasti, että ei päässyt enää ylös sängystä. Hän oli etääntynyt ystävistään. Henkisestä pahoinvoinnista hän tuli vihaiseksi, se oli tapa pitää ihmiset loitolla. Synkimpänä hetkenään hän valmisteli itsemurhaa, mutta tajusi että ei kuitenkaan halua tehdä sitä. Hän haki apua käännytysterapiasta, mutta tajusin pian sen olevan pelkkä vitsi.
Sitten hän kohtasi miehen, sulhasensa Morganin. He ovat nyt olleet yhdessä neljä ja puoli vuotta. Parrow näki Morganin ensimmäistä kertaa biljardibaarissa, mutta he eivät vaihtaneet sanaakaan. Muutamaa päivää myöhemmin hän näki Morganin uudelleen ruokakaupassa, mutta vieläkään he eivät edes puhuneet. Kolme päivää siitä Morgan tuli tätinsä kanssa baariravintolaan, missä Parrow oli töissä ja viimein miehet pääsivät juttusille. Ensimmäiset treffit eivät sujuneet hyvin.
– Ei minulla ollut mitään hajua, miten miehille puhutaan.
Parrow kertoi Morganille, että hän tulisi aina pysymään kaapissa ja he voisivat tavata vain yksityisesti. Pian Morgan päätti suhteen. Sydänsurunsa määrästä Parrow kuitenkin tiesi, että oli tehnyt tyhmästi ja päätti lopettaa pelkäämisen ja olla oma itsensä. Hän lupasi viedä Morganin oikeille treffeille. Siitä heidän suhteensa pikku hiljaa kehittyi ja parani ja on jatkunut ja nyt miehet ovat menossa naimisiin.
Samoihin aikoihin suhteen alkaessa Parrow päätti kertoa homoudestaan perheelleen. Kävi ilmi, että hänen isänsä oli jo päätellyt asian ja odotti vain koska Parrow sen hänelle kertoo. Äidin vastaus oli vain ”Jumala ei tee virheitä”.
