Tokion olympialaisissa painonnostossa kilpaillut Laurel Hubbard, maailman ensimmäinen trans, nosti osaltaan keskusteluun sen, millä säännöillä transnaiset voivat osallistua kilpaurheiluun. Aiemmin osallistumista on määritelty testosteronitasojen avulla, mutta tiede on tuonut esiin uusia seikkoja ja sitä ei enää pidetä kelvollisena mittarina.
Kansainvälisen olympiakomitean piti julkaista uudet säännöt tänä syksynä, mutta nyt tulevat ensi vuoden puolella, ehkä. Päivitys on ollut vireillä jo muutaman vuoden. Siihen asti ollaan vaikeassa välitilassa, joka ruokkii tunteilla käytävää keskustelua, transfobian leimakirves heilahtaa hetkessä ja keskustelu päättyy siihen.
Lue lisää: Voiko kilpaurheilu olla sekä reilua että inklusiivista
Cis- ja transnaiset eivät ole samalla viivalla
Tukholman Karolinska institutet -yliopiston suomalaine tutkija Tommy Lundberg toteaa yksikantaan Ylelle, että kaikkia tyydyttävä ratkaisu ei vain ole mahdollinen. Tutkimukset osoittavat selvästi, että hormonihoidon vaikutus on kokonaisuudessa hyvin pieni.
Sen suuren eron tekee miehen puberteetti. Jos urheilija on läpikäynyt puberteetin, hän on saanut hyötyjä, joita hormonihoidot ja testosteronitasojen alentaminen eivät poista.
– Monet urheiluliitot puhuvat yhä, miten saavutetaan tasapaino inklusiivisuuden ja oikeudenmukaisuuden välillä, mutta totuus on, että se on täysin mahdotonta. Urheilun on valittava, mitä arvoa priorisoidaan ja ketä diskriminoidaan, joko transnaisia tai cis-naisia.
Painonnostossa miesten ja naisten maailmanennätyksen ero on noin 30 prosenttia, muistuttaa Ylen jutussa olympiapainonnostaja Anni Vuohijoki.
Samassa jutussa haastatteltu Jade Nyström pitää nykysääntöä toimivana, eikä pidä sitä epäreiluna.
– Kaikki ovat yksilöitä ja kaikilla on omat edut.
